maanantai 17. tammikuuta 2011

Blogi, blogit, blogeja, blogeissa...

Blogeja on tuhansia. Blogeja seuraavat tuhannet. Kuulun itse niihin tuhansiin, jotka uskollisesti käyvät tarkistamassa suosikkibloginsa aina koneella ollessaan.

Blogeja on paljon erityyppisiä; taideblogeja, muotiblogeja, leivontablogeja, käsityöblogeja. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Itse seuraan blogeja, joissa kerrotaan aavistuksen verran tyylistä ja muuten bloggaajien elämästä. Blogin pitää olla edes hitusen hauskakin, jotta jaksan seurata sitä. Tällaisia blogeja löytyy monia.

Kävin katsomassa ja selailemassa muutamia suosittuja blogeja, enimmäkseen suomalaisia, joukossa yksi norjalainenkin. Kävin tosin lukemassa vain sen englanninkielistä versiota, koska en puhu sanaakaan norjaa, ja tuskin koskaan opinkaan.

Eniten pidin norjalaisen Voen blogista (http://www.voeblog.com/). Hänen bloginsa vastaa melko lailla minun käsitystäni hyvästä blogista, jonka määritelmä juuri kerroin. Hän kertoo vaatteistaan ja tyylistään, mutta blogi ei ole pelkkää vaatekuvausta, mikä tekee siitä mielenkiintoisemman kuin se muuten olisi. Blogissa on paljon kuvia, mikä myös osaltaan lisää sen mielenkiintoisuutta.

 Mikko Rasilan englanninkielinen, taiteellisia kuvia sisältävä blogi oli vähän liian taiteellinen minun makuuni. Kuvat olivat hienoja, siinä ei ole kieltämistä, mutta koska en ole itse kiinnostunut valokuvauksesta, nekään eivät oikein kiinnosta. Tekstiä on liian vähän.Tämä blogi ei ole minua varten.

Hanna Gullichsenin (chicling.blogspot.com) ja Stella Harasekin (http://www.parasaikavuodesta.com/) blogit olivat ehkä liian vakavia minun makuuni. Ne ovat minusta jollain tavalla melko samankaltaisia. Kaipaisin myös näihin hiukan enemmän tekstiä. Kuvia on välillä liikaa, ja tekstiä liian vähän. Koska en ole taidekuvien ystävä, eivät kuvat kiinnosta.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulu; faktaa

Nykyisen joulupukin taustalla on 300-luvulla elänyt piispa Pyhä Nikolaus. Hänen nimestään johtuvat myös monien kielien joulupukkia tarkoittavat sanat, esimerkiksi englannin Santa Claus.Suomalaisella nimityksellä, joulupukki, ei sen sijaan ole mitään yhteyttä Pyhään Nikolaukseen.

Joulupukin kotimaana pidetään Suomea, Pohjoisnapaa, Kanadaa, Grönlantia tai Taalainmaata, kulttuurista riippuen. Kaikki mahdollisiman kylmiä paikkoja, jostakin syystä joulupukki on aina asunut lumisilla seuduilla. Eihän joulupukki voi ajaa reellään ilman lunta.

Tontut ja joulupukki kuuluvat lähtemättömästi jouluun, vaikkei niihin uskoisikaan. Ei löydy montaa kotia, jossa ei olisi edes yhtä tonttupatsasta.

Joulupukki lentää taivaalla porojen vetämällä reelläPorojen kärjessä lentää Petteri Punakuono, joka valaisee nenällään pimeää yötaivasta.

Joulukuusi on perinteinen osa joulua. Se voi olla myös jokin muu puu, kuin kuusi, mutta Suomessa käytetään perinteisesti kuusta. On olemassa myös muovikuusia, jotka kestävät vuosien käytön  ja sopivat niille, jotka saavat oikeasta kuusesta allergiaoireita. Muovikuusi on myös helppohoitoisempi kuin oikea, eikä se ravista lattialle kymmentä kiloa neulasia. 

Ennen vanhaan kuusi koristeltiin kynttilöillä, paperiketjuilla,olkikoristeilla, lippuketjuilla ja pipareilla. Nykyisin vanhojen koristeiden tilalla on tullut led-kynttilöitä, värikkäitä ketjuja ja joulupalloja, sekä puun latvaan laitetaan usein tähti.

Joulun uskonnollinen puoli näkyy usein ainakin enkelipatsaista ja adventtikynttilöistä. Monet käyvät jouluisin myös läheisten haudoilla ja joulukirkossa.

Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö

Kävimme siis katsomassa luokan kanssa Hämeenlinnan kaupungin teatterissa näytelmää Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö. Joku oli tarjonnut liput kaikille Hämeenlinnan kahdeksasluokkalaisille. Meillä oli myös loistavat paikat.

Näytelmä oli mielestäni hyvä. Jotkut kohdat olivat kuitenkin melko ennalta-arvattavia, kuten se, että Ilmarin isä oli painija. Näytelmä oli silti viihdyttävä, ja Marja Tyrninä tunnettu Aku Hirviniemi eläytyi loistavasti 12-vuotiaan rooliin.

Olen näytelmiä ja elokuvia katsoessani varsin hidasälyinen, jos juonessa on jokin "arvoitus", joka katsojan pitäisi tajuta. Tässäkin näytelmässä kävi niin, ja vaikka näyttelijät hokivat koko ajan "hopeisista" painitossuista, en silti tajunnut niiden olevan korjattu ilmastointiteipillä, ja viittaavan Ilmarin isään. Tajusin kuitenkin näytelmän hiukan sekavatkin tapahtumat, tai ainakin luulen niin, ja pysyin juonessa hyvin mukana.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kauhuelokuva

Dracula

Draculoitahan on tehty monta. Tämä on se versio, joka tunnetaan nimellä Bram Stokerin Dracula (Bram Stroker´s Dracula). Itse en ole nähnyt elokuvaa.

Ohjannut:
 Fransis Ford Coppola.

Pääosissa:
Gary Oldman (Dracula),
 Winona Ryder (Mina Murray),
 Keanu Reeves (Jonathan Harker)                              
ja Anthony Hopkins (Abraham Van Helsing).


Juoni:

Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Vlad III Dracula vuonna 1462 voittaa taistelun turkkilaisia vastaan. Palatessaan kotiin hän kuulee vaimonsa Elisabetan tehneen itsemurhan, koska hän oli saanut valheellisen viestin, jossa Draculan kerrottiin kuolleen.

Dracula kieltää Jumalan, koska kristinuskon mukaan vaimon sielua ei voida pelastaa. Hän tuhoaa kappelin ja ilmoittaa tulevansa kostamaan Elisabetan kuoleman pimeyden voimilla.

Neljäsataa vuotta myöhemmin kiinteistövalittäjä Jonathan Harker matkustaa solmimaan kaupat Draculan kanssa Lontoon Carfax Abbey -kiinteistöstä.

Käsikirjoittanut:
James V. Hart,
Francis Ford Coppola,
Bram Stroker (kirja)

Musiikki:
 Wojciech Kilar,
 Annie Lennox

Valmistusmaa:
Yhdysvallat

Tuotantoyhtiö:
Columbia Pictures

Ensi-ilta:
13.11.1992

Kesto:
128 minuuttia

Elokuvat ovat saaneet suosiota luultavasti siksi, että Dracula oli ensimmäinen kuuluisa vampyyritarina. Koska se on niin tunnettu, monet ovat kuulleet siitä. Kuitenkin useat tuntevat Draculan vain nimeltä, ja haluavat nähdä elokuvan saadakseen tietää asiasta enemmän.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Pelkoja...

No niin, ja taas tulee äikän tehtävä.

Mitä pelko on?

Pelko on epämiellyttävä tunne tai aavistus vaarasta. Voimakas pelko voi alkaa ohjata elämää.
Pelätä voi monia omituisia asioita. Jotkut pelot ovat muiden mielestä naurettavia, mutta joku voi pelätä samoja asioita kuollakseen. On paljon yleisiä pelkoja, joita monet ihmiset pelkäävät. Esimerkiksi nämä ovat yleisiä pelkoja:
  • korkeat paikat
  • suljetut ja/tai ahtaat tilat
  • hämähäkit
  • käärmeet
  • veri
  • kuolema
  • lentäminen
Mitä minä pelkään?

Pelkään monia asioita, mutten ikinä muista niitä kaikkia kerralla. Ne tulevat mieleen vasta, kun niiden kanssa joutuu tekemisiin. Tässä muutama joka tulee mieleen nyt:

  • korkeat paikat
  • hämähäkit
  • epäonnistuminen
  • ampiaiset, kimalaiset, mehiläiset

tiistai 9. marraskuuta 2010

Esittely: minä lukijana

Olen 14-vuotias tyttö, joka käy Ahveniston koulun 8C -luokkaa ja tekee blogia äidinkielen tehtävänä. Tänne siis tulee aika paljon erilaisia äidinkielen tarinoita sun muita tehtäviä. Tarkemman minä-esittelyn voi lukea profiilistani.

Tykkään lukea fantasiakirjoja, mutta myös monet muut kirjat ovat loistavia. En tiedä miksi pidän lukemisesta. Ehkä siksi, että lukiessa saa itse kuvitella henkilöt ja tapahtumapaikat. Haluan lukea hiljaisessa paikassa, koska melu häiritsee keskittymistä, joten joudun koko ajan palaamaan sivuja taaksepäin, kun en ymmärtänyt jotain kohtaa ja olen ihan pihalla. Siksi siis luen mieluiten hiljaisessa paikassa. Melun lisäksi kirjaa lukiessa häiritsee, jos kirjassa on kirjoitusvirheitä.Tykkään jännittävistä kirjoista, mutta surulliset kirjat eivät ole minun juttuni. Näin luultavasti siksi, että itken helposti ja surullista kirjaa lukiessa itken paljon tai vähän, riippuen siitä kuinka surullinen kirja on. Sama juttu elokuvien kanssa, onnistun itkemään lähes jokaisessa elokuvassa, jonka katson. Kun luen hyvää kirjaa, unohdun usein lukemaan sitä ja aika kulkee huomaamattani. Siksi olen usein myöhässä tai melkein myöhässä.  Hyvän kirjan tunnistaa mielestäni siitä, että sen voi lukea uudestaan ja uudestaan, ja lopulta muistaa kirjan tapahtumista kaiken, mutta silti haluaa lukea sen vielä. Siitä tunnistaa hyvän kirjan.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Ensimmäinen teksti...

Ensimmäinen kirjoitus uunituoreeseen blogiini! Tämän käyttö on kyllä uskomattoman vaikeaa. En löydä mitään, en osaa muokata mitään, ja jos joskus teen jotain oikein, teen sen vahingossa, eikä minulla ole hajuakaan, kuinka se tehdään uudestaan. No, jos tämä joskus tästä luonnistuisi. Kaverit tulevat kyllä hulluiksi, kun kyselen neuvoja koko ajan. Olen pahoillani, koettakaa kestää! :DD